Noniin, jospa olisi aikaa taas hetken verran kirjoitella. Silloin kun vielä vasta leikkaus muhi ajatuksena mielessä ja etsin siitä vasta tietoa, en sitä harmikseni ihan kamalasti löytänyt… Tai sitten en vaan osannut etsiä oikein. Enihau, ajattelin, että jos joku näistä mun kirjoituksista vaikka hyötyisikin.
Mä päätin jo leikkaukseen mennessä, etten aio sairaalassa pitkiä aikoja töpeksiä ja veritulpan pelko oli sen verran suuri, että se sai mut liikkeelle… TODELLA AJOISSA. Mut kärrättiin heräämöstä osastolle ja miltei heti nousin ja lähdin pienelle kävelylle. Meilahden Tornisairaalan 13:ta kerroksesta on meinaa aika huikeat näkymät, että jo se ”pakottaa” liikkeelle. Tippateline on aina vähän inhottava ja hankala, mutta hyvin senkin kanssa rullasi. Mulle siis tehtiin gastric bypass leikkaus eli vatsalaukun ohitus. Epikriisiä tavattuani ymmärsin, että uusi minimasu jätettiin vetoisuudeltaan 50ml suuruiseksi ja suolta ohitettiin 150cm. Kuulostaa hurjalta, mutta minimasun kapasiteetti kyllä kasvaa, n.200ml saakka. Tokihan on myös niitä, jotka ovat onnistuneet sen venyttämään jotakuinkin entisiin mittoihinkin.
Olin siis ajoissa jalkeilla, eikä mulla ollut oikeastaan kipuja. Panadol oli oikeastaan aika riittävä. Kaikki lääkkeet alkuun tuli nestemäisenä tai murskattuna, ettei ärsyttäisi vatsaa niin paljon. Nestettä ei kovinkaan isoa huikkaa voi kerralla edes ottaa. Aloin saamaan silti nesteitä ihan hyvää vauhtia alas. Jostain kumman syystä maito on tökkinyt leikkauksen jälkeen ja se jäi sellaisenaan multa kokonaan pois. Käytän kahvissa, mutta sellaisenaan en voisi edes kuvitella juovani, edelleen alkaa oksettaa kun edes mietin… Hhrrhrhrhh… Noniin.. Eli pääsin siis seuraavana päivänä kotiin. Paras ystäväni tuli isänsä kanssa mua hakemaan kotiin, mieheni ollessa lapsen kanssa kotona ja odottaessa minua. Ystäväni huolehtii aina kaikesta… En oikeastaan tiedä ketään, kuka panostaisi ystävyyteen yhtä paljon. Hän on ollut tukena aina kaikissa vaikeimmissakin tilanteissa, mutta myös jakanut mun kanssa onnen kyyneleet. Kotimatka tuntui pitkältä, vaikkei matkaa ollut kuin reilu 50km. Kaikki heilautukset sattuivat. Pääsin kuitenkin kotiin ja olin niin väsynyt, kun sairaalassa en saanut nukutuksi, että tulosuukkojen jälkeen rojahdin sängylle ja kuorsasin parin tunnin päikkärit.
Alkuun mun syömiset olikin juomisia. Join mehua, vettä, piimää… Lihalientä. Olo oli suht energinen! Leikkauksessahan mulle palasi nesteitä 3kg verran ja olin ihan turvoksissa, takki ei esim mennyt kiinni. Mutta vain parissa päivässä tuo 3kg oli hävinnyt ja siihen vielä 2kg päälle, eli paino romahti 5kg ihan yllättäen. Tehokasta. Aloin päivien mittaan syömään erilaisia keittoja, proteiinivalmisteita jne. Ja mun on pakko sanoa, että rakastuin vanukkaaseen nimeltä ProPud. Ai hyvänen aika, voisin edelleen elää sillä 😀 Suklaa on lemppari. 100g kohden 10g proteiinia ja sokeria 4,6g. Nyt kun leikkauksesta on kulunut huomenna 3vk, olen aloitellut syömään pehmeää ruokaa. Ja voin kertoa, että sen kyllä huomaa mikä ei sovi… Kana ei ainakaan vielä sopinut ollenkaan, samoin kun ei perunakaan. Järkyttävät mahakrampit ja se ruoka yksinkertaisesti vain puskee ylös, etkä voi sille mitään. Pari kertaa olen itkenyt vessassa pää pöntössä… Sydän hakkaa ja täristyttää. Tätä kutsutaan nimellä ”dumping” oire. Johtuu siitä, että ruoka kulkeutuu syystä tai toisesta liian äkkiä ohutsuoleen ja se ei siedä kyseistä tuotetta. Noh. On tosiaan selväksi tullut mitkä ei sovi. Nälkäähän mä en ole leikkauksen jälkeen tuntenut ollenkaan, janoa kyllä. Joten on PAKKO huolehtia, että tulee syötyä. Ja syömässä saa olla kokoajan. Jotkut eivät pidä listaa syömisistään, jotkut merkkaa millilleen kaiken ylös. Mä merkkaan silloin tällöin, ihan vain siksi, että näen kuinka paljon saan energiaa jne. Ei voi sanoa, että olisi yksi ainut tapa toimia oikein. Jokainen tekee niinku parhaaksi kokee. Mutta syödä pitää. Tuon alun tiputuksen jälkeen mulle iski tajuton painojumi. Keho varmaan on aika finaalissa sen suhteen, ettei tiedä antaisko yhtään enää läskiä poltettavaks vai mitä tekis… Mutta väsytystaktiikka on paras, eihän tässä voi kuin jatkaa 😉 Kyllä se keho jossain vaiheessa tajuaa päästää irti sellaisesta mitä ei tarvita.
Olen löytänyt lempparikseni pehmeäksi keitetyt kasvikset. Oikeastaan parsa- ja kukkakaali on ne mitä voisin syödä päivästä toiseen… Ainiin, Propudia unohtamatta kuitenkaan 😀 Mehua en enää juurikaan juo, sekin aiheuttaa toisinaan lievät dumpparit. Vesi on ollut paras juoma. Mitään epäterveellisiä mielitekoja ei ole ollut. Makuaisti on aivan erilainen… Välillä olen kyllä miettinyt, että kajosiko ne leikkauksessa mun aivoihinkin. Ennen olisin niin hyvin voinut vaan elää rasvaisella ruualla ja karkilla. Elo ei tosin olisi ollut kovinkaan pitkä.
Haavat ovat parantuneet todella nopeasti, yhtä haavaa lukuunottamatta kaikki ovat arpeutuneet. On tämä yksikin suurimmaksi osaksi arpeutunut, mutta sisältäpäin törröttää vähän tikin lankaa, joten se voi olla syynä, miksi se ei vielä ole täysin ummessa. Ensiviikolla mulla onkin sitten verikokeet ja 2pv sen jälkeen Meilahdessa jälkitarkastus. Ainakin kehonkoostumusmittaus tehdään.. Se tehtiin myös kuukautta ennen leikkausta, joten jännä nähdä mitä muutoksia kehossa on tapahtunut tämän projektin myötä.
Näin loppuun haluaisin sanoa, että leikkaus ei kuitenkaan ole mikään oikotie onneen. Kannattaa harkita todella tarkkaan, lähteekö tähän mukaan. Koko loppuelämä menee uusiksi. Jos et ole tarkkana ja muuta syömistottumuksiasi, niin on enemmän kuin varmaa, että kilot palaavat. Sanotaanko, että n. 2v ajan paino tippuu ihan leikkauksen voimasta, MUTTA jos et ole mitään muuttanut verrattuna elämään ennen leikkausta, ohrasesti käy. Leikkaus vaatii täyden elämäntapamuutoksen. Tämä ei todellakaan ole mikään helppo tie ja jokainen myös meistä leikatuista ne kilot joutuu aivan itse pudottamaan. Täytyy tehdä aina ne terveelliset valinnat, jotta paino putoaa, keho voi hyvin ja jaksaa. Leikkauksessakin on riskinsä, riskitöntä leikkausta ei ole. Ja vaikka itse leikkaus sujuisi hyvin, se ei takaa, että kaikki onnistuu. Matkan varrella voi tulla lukuisia komplikaatioita, joiden ansiosta koko loppuelämä voi kärsiä. Mutta jokainen meistä leikatuista riskit varmasti tiedostaa. Enihau, en kadu mitään. En vaihtaisi päivääkään. Tää oli mun pelastus. Vaikkei tämä olekaan oikotie (JA HYVÄ NIIN!!!!), on paljon helpompaa, kun ei ole kokoajan nälkä ja mieliteot kiusaa. Se tekee tästä projektista siedettävämpää. Olen myös hankkinut kuntosalikortin ja pyrin alkuun käymään 3 kertaa viikossa kuntosalilla. Pt teki mulle mahtavan ohjelman, jota itseasiassa kohta taas vähän korjataan, kun kehitystä syntyy. Liikunta kannattaa ottaa painonpudotuksen tueksi jo ennen leikkausta, toipuminen on nopeampaa.
Mutta nyt lätinät sikseen ja sunnuntain viettoon. Näyttäisi tulevan vesisadepäivä, mutta pienen lenkin taidan silti käydä kävelemässä ja tehdä vähän pihatöitä… Niitä meinaa riittää!! Tää meidän piha oli aivan järkyssä kunnossa kun tähän muutettiin (asunto kylläkin myös), mutta kovalla työllä tästä mieleisensä saa. Nyt lähden keittämään aamukahvit. Ihanaa syyssunnuntaita juuri sinulle❤
-Lintuemo